RAJATTOMIA MAHDOLLISUUKSIA.

Cross border & eCommerce

RAJAT YLITTÄVÄ
SÄHKÖINEN KAUPANKÄYNTI

Rajat ylittävä sähköinen kaupankäynti on Internetin ja globaalin kaupankäynnin yhdistelmätuote joka kasvaa nopeasti. 35% kuluttajista käy tällä hetkellä ostoksilla kotimaansa ulkopuolella sijaitsevissa verkkokaupoissa. (Frederick, 2015).

Rajat ylittävän sähköisen kaupankäynnin markkina-arvo jatkaa kasvuaan eikä merkkejä hidastumisesta ole nähtävissä. Kasvun ajurina toimivat ensisijaisesti kuluttajat. Globalisaation ja digitalisaation johdosta asiakkaiden ja kuluttajien ostokäyttäytyminen on muuttunut merkittävästi.

Kuluttajien odotukset logistiikkaprosessin kestoajan ja kulujen osalta eivät vastaa todellisuutta. Logistiikkakustannuksista on tullut suurin huolenaihe sekä liiketoimintaorganisaatioille että kuluttajille (Parry 2015). Suurin osa kuluttajista odottaa globaalin verkkokaupan toimitusaikojen olevan viikon tai kahden sisällä tilauksesta. Kuitenkin suurin osa kansainvälisen kaupan toimitusajasta on toimittajan ja logistiikkapalvelun tuottajan kontrollin ulkopuolella, johtuen pitkistä etäisyyksistä ja tullitarkastuksista.

Imatra is an ideal business channel of e-commerce.

Ota yhteyttä!

Aki Keskinen
toimitusjohtaja
aki.keskinen@kehy.fi
puh. 044 355 7869

 
Markkinat

Venäläisten kuluttajien tekemä Suomen ja Venäjän välinen monikanavakauppa rajan yli kasvoi viime vuonna yli 55% verrattuna vuoteen 2014. Myynti oli 4.1 miljardia euroa.

Verkkomyynti venäjän kielellä kasvoi 25 – 30% vuositasolla. Vuonna 2014 verkko-ostoksia teki 26 miljoonaa kuluttajaa.

Kotimaiset kuluttajat ostivat verkossa tuotteita ja palveluita 10.5 miljardilla eurolla vuonna 2014. Tuotemyynnin kasvuprosentti on vuositasolla noin 10% (TNS Gallup).
 

 
Sijainti

Tarjoamme loistavan sijainnin verkkokaupan logistiikkakeskuksille. Laajeneva globaalin verkkokaupan ekosysteemi tarvitsee innovatiivisia logistiikkaratkaisuja. Euroopan unionin ja Venäjän federaation välinen raja on rakentamatonta aluetta. Junarata yhdistää Kaukoidän Pohjois-Eurooppaan.

Imatran kaupunki omistaa noin 200 hehtaaria maata kehitettäväksi verkkokaupan ja logistiikan tarpeisiin.

Etäisyydet: 220 kilometriä Pietariin ja 250 kilometriä Helsinkiin.
 

 
Palvelut

Hyvin toimiva rajanylityspaikka maantie- ja rautatiekuljetuksille. Erinomaisessa kunnossa olevat tiet, rautatie- ja lentokoneyhteydet.

Monikielinen asiakastuki.

Vakaa ja ennakoitavissa oleva suomalainen liiketoimintaympäristö.

Turvallinen ja puhdas ympäristö.